| Rotuesittely Yhdistys Jalostus Kasvattajat Tulokset Erikoisnäyttely Linkit Etusivu in English | ||
![]() |
||
![]() | ||
Terveyskysely viisi vuotta täyttäneille irlanninvesispanieleille
Irlanninvesispanielien jalostustoimikunta haluaa terveyskyselyllä selvittää ja kerätä tietoa rodun yleisestä terveydestä. ”Näppituntumalla” tiedämme, että noin viiden vuoden ikään mennessä koirillemme on ilmaantunut oireita perinnöllisistä sairauksista tai vioista. Siksi kysely tehdään suunnatusti viisi vuotta täyttäneiden koirien omistajille. Kaikki tiedot ovat tärkeitä, niin jalostukseen käytetyistä koirista kuin tavallisista kotikoiristakin. Myös jo edesmenneiden koirien tiedot ovat erittäin tervetulleita. Terveyskyselyn tietoja käytetään hyväksi irlanninvesispanielien jalostuksen tavoiteohjelman toteutumisen seuraamisessa ja sen päivittämisessä sekä jalostusneuvonnassa. Yksittäisten koirien tietoja ei julkaista, mutta tuloksista koostetaan mahdollisuuksien mukaan yhteenvetoja. Jos tiedoista ilmenee jalostuksessa huomioon otettavia seikkoja, niistä tiedotetaan kasvattajille, jotka suunnittelevat koiran sukulaisten käyttämistä jalostukseen. Kaikki tieto on tärkeää, ja sitä hyväksi käyttämällä voimme taata rodulle paremman tulevaisuuden. Oheisen kyselyn voi tulostaa (pdf-tiedosto), täyttää ja lähettää postitse jalostustoimikunnalle. Yhteystiedot postittamista varten: Viisivuotiskysely (pdf)
| ||
![]() |
© Irlanninvesispanielit ry |